Tiedote: SOS-Lapsikylä ja Hope ry ehkäisevät lasten ja nuorten syrjäytymistä harrastustuen avulla

SOS-Lapsikylä ja Hope ry auttavat yhdessä ehkäisemään lasten ja nuorten syrjäytymistä harrastustuen avulla. Yhdessä voimme auttaa yhä useampaa taloudellisesti haastavassa elämäntilanteessa olevan perheen kouluikäistä lasta mieluisan harrastuksen pariin, johon perheellä ei muuten olisi mahdollisuutta.

Suomalaiset lapset harrastavat enemmän kuin koskaan aiemmin. Harrastaminen koetaan lasten keskuudessa normina ja harrastamattomuutta joutuu usein perustelemaan. Samaan aikaan yhä useampi lapsi jättää harrastuksen aloittamatta tai lopettaa harrastuksen perheen vähävaraisuuden vuoksi. Tämä eriarvoistaa lasten vapaa-ajan viettoa.

SOS-Lapsikylä ja Hope ry tekevät yhteistyötä Unelmista totta – harrastus jokaiselle kouluikäiselle lapselle -toiminnan puitteissa. Yhteistyön tavoitteena on vähentää haasteellisessa elämäntilanteessa olevien 7–17-vuotiaiden lasten ja nuorten vapaa-ajan eriarvoistumista ja syrjäytymistä harrastustuen avulla. Samalla edistetään lasten tasa-arvoisia osallistumismahdollisuuksia harrastustoimintaan. Haluamme yhteistyössä mahdollistaa vähävaraisille lapsiperheille helposti tavoitettavaa apua ja tukea asiakasohjauksen avulla.

Unelmista totta -harrastustuki on osa SOS-Lapsikylän ennaltaehkäisevää ja yleishyödyllistä toimintaa. Unelmista.fi-alusta on käytössä yhä useammassa kunnassa Suomessa, tällä hetkellä yli kymmenellä paikkakunnalla.

SOS-Lapsikylän harrastustuen projektisuunnittelija Päivi Häikiö kertoo, että tuen avulla on autettu jo satoja lapsia jatkamaan ohjattua ja säännöllistä harrastamista tai aloittamaan uuden mieleisen harrastuksen.

”Olemme iloisia yhteistyöstä Hope ry:n kanssa. On tärkeää, että useat tahot tekevät yhteistyötä ja tekoja vähävaraisten perheiden auttamiseksi, sillä lapselle perheen köyhyys on liian iso taakka kantaa. Yhdenkään lapsen ei tulisi joutua syrjään tai ilman harrastusta sen vuoksi, ettei perheellä ole siihen varaa”, Päivi Häikiö sanoo.

Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila toteaa, että harrastuksilla on monia hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.

”On upeaa, jos lapsi tai nuori löytää harrastuksen missä iloita onnistumisista sekä nauttia arjesta. Harrastuksia on monenlaisia sekä monen hintaisia, mutta edullisempienkin harrastusten kohdalla aloittaminen voi toisinaan jäädä kiinni esimerkiksi varusteista, jos perheellä ei ole varaa niitä hankkia.”

Hostilan mukaan tukea tarvitsevia perheitä on paljon ja yhteistyöllä Hope ry ja SOS-Lapsikylä voivat täydentää toistensa tukimuotoja ja avustaa useampia perheitä.

”Raskaissa elämäntilanteissa ei perheen huoltajilla ole voimia etsiä tahoja, joista tukea voi saada. Asiakasohjausyhteistyömme avulla voimme tehdä tältäkin osin perheiden arjesta helpompaa.” 

SOS-Lapsikylä voi ohjata asiakkaita Hope ry:n harrastustuen piiriin, mikäli perhe asuu eri paikkakunnalla kuin SOS-Lapsikylän yhteistyöpaikkakunnat tai perheellä on tarve harrastusvälineille. Hope ry taas voi ohjata asiakkaita SOS-Lapsikylän harrastustuen piiriin, mikäli Hope ry ei voi myöntää tukea tai tuki ei ole lapsen harrastamiseen riittävä.

 

Lisätietoja 

SOS-Lapsikylä, Unelmista totta -harrastustuki
Päivi Häikiö
puh. 040 550 2274
unelmista@sos-lapsikyla.fi
www.unelmista.fi

Hope ry, toiminnanjohtaja
Eveliina Hostila
puh. 040 931 0114
eveliina.hostila@hopeyhdistys.fi
www.hopeyhdistys.fi
Tukiasiat Hopen kotisivujen ja paikallistiimien kautta.