Toivon Päivä 2021

Toivon päivän kampanja tekee nuorten haaveista totta, vaikka perheen talous olisi tiukalla

Hopen Toivon päivän kampanja muistuttaa jälleen touko-kesäkuussa nuorten unelmien tärkeydestä sekä siitä, että vähävaraisten nuorten unelmien ja toiveiden toteutuminen voi olla lahjoituksen varassa.

Tänä vuonna kampanjassa keskitytään erityisesti toiveisiin, jotka liittyvät harrastamiseen ja vapaa-ajan tekemiseen. Olemme kysyneet ja kuulleet vuoden mittaan nuorilta heidän toiveitaan, unelmiaan ja haaveitaan. Niitä on laidasta laitaan: pienistä suuriin, yhdestä useampiin.

Me uskomme, että pienenkin toiveen täyttyminen on askel kohti isojen unelmien saavuttamista. Mieluisa harrastus kannattelee silloin, kun arki muuten tuntuu haastavalta. Poikkeustilanne on vaikuttanut rajusti monen perheen toimeentuloon. Siksi tukea tarvitaan nyt tavallistakin enemmän.

Löydät esimerkkilistan toiveista ja unelmista alta. Kampanja on käynnissä 21.5.-4.6.2021.

Kampanjassa ovat tänä vuonna mukana paikallistoimijoistamme
Hyvinkää-Riihimäki, Hämeenlinna, Kajaani, Kokkola, Kuopio, Lahti, Mikkeli, Oulu, pääkaupunkiseutu, Pori, Seinäjoki, Tampere, Turku ja Vaasa.


KUINKA VOIT AUTTAA?

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry.
FI19 5630 0020 3003 12

1203 Hyvinkää-Riihimäki
1135 Hämeenlinna
1504 Kajaani
2820 Kokkola
1601 Kouvola
1779 Kuopio
1821 Lahti
2066 Mikkeli
2189 Oulu
230045 pääkaupunkiseutu
2231 Pori
2558 Seinäjoki
26097 Tampere
27012 Turku
3023 Vaasa
(RA/2019/425)

 

“Suurin toiveeni koskaan oli, että pääsisin yksin mummolaan ja saisin kalastaa ja kokea kaikkea kivaa. Toivon päivän kautta sain toteuttaa unelmani, kun toiveeni matkalipuista täytettiin! Voi miten kiva viikko meillä mummon ja serkkujen kanssa olikaan! Pääsin kalastamaan, ajamaan mönkkärillä ja viettämään mummon kanssa aikaa ihan kahdestaan. Paras loma ikinä, toivottavasti pääsen uudestaan!”
– poika 12v

 

Kun on tahtoa,
on toivoa.

Poika 12v, pääkaupunkiseutu Toivon polkupyörää sekä kesäksi uudet kengät, joilla on hyvä kävellä.

Poika 12v, Kajaani Sisäpelikengät (koko 41) salibandyyn sekä sählypalloja. Toivon myös, että pääsen kesällä salibandyleirille

12v & 14v sisarukset, Pori Unelmana uimisen harrastaminen eli ranneke uimahalliin. Perheellä ei ole varaa välillä edes yhteen käyntiin.

Tyttö 16v, Seinäjoki Toivon et saisin kaikenlaisia maalaustarvikkeita. Promarker-kynät ois kans ihania. Pyöräki ois kyl tärkee, jos pääsen kesätöihin.

Hope Facebookissa