Lapsiperheköyhyys kosketti koronakriisin jälkeen 120 000 lasta. Arvioiden mukaan vuoden 2022 hintojen nousu tiputti köyhyyteen 16 000 lapsiperhettä lisää. Useat ovat saaneet apua, mutta avun tarvitsijoiden määrä on myös entisestään kasvanut. Siksi tarve uusille vapaaehtoisille on juuri nyt todella suuri.
Tule mukaan turvaamaan vähävaraisten perheiden arki myös näinä haastavina aikoina.
Hopessa on paljon eri-ikäisiä, erilaisissa elämäntilanteissa olevia vapaaehtoisia. Vapaaehtoisuus ei vaadi erityisosaamista – riittää, että jokainen vapaaehtoinen tuo toimintaan omat taitonsa, elämänkokemuksensa ja persoonallisuutensa. Itsenäisesti toimivat paikallistiimit tarjoavat vapaaehtoistoimintaa jokaiselle kiinnostuksen mukaan lahjoitusten lajittelusta varainhankintaan. Tehtävien kirjo ja toiminnan laajuus vaihtelevat paikkakunnittain. Paikallinen vapaaehtoisten tiimi vastaa uuden tulokkaan perehdyttämisestä.
Meillä on monia tehtäviä vapaaehtoisille. Voit auttaa esimerkiksi varastotyössä eli lahjoitusten vastaanotossa, lajittelussa tai hyllyttämisessä. Avustuspakettien kasaamisessa tai asiakkaiden kohtaamisessa varastollamme tarvitsemme myös apukäsiä. Ehkä voit auttaa harrastustoimintaan liittyvissä asioissa? Vai jossain ihan muussa? – kerro se meille!
Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi tänään. Täytä alla oleva lomake, niin otamme sinuun yhteyttä. Kiitos jo etukäteen!