Tule mukaan lahjoittamaan kesätekemistä lapsille ja nuorille! Osallistu Lomapuuhaa -kampanjaan!

Tue unelmaamme siitä, että kaikilla lapsilla olisi mahdollisuudet hyvään arkeen.

Haluan auttaa

Hope toimii Suomessa kahdellakymmenellä paikkakunnalla. Toimimme pääasiassa vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi ja toivotamme uudet auttajat lämpimästi tervetulleeksi avun ketjuun. Voit auttaa antamalla aikaasi vapaaehtoisena, lahjoittamalla vaatteita ja tavaroita tai tekemällä rahalahjoituksen. Myös yrityksesi voi auttaa. Pienilläkin teoilla on iso merkitys.

Näin voit tukea Hopen toimintaa tai olla mukana toiminnassamme

Auttamisen tapoja on yhtä monta, kuin on auttajaa. Joku tekee vapaaehtoistyötä, toinen lahjoittaa vaatteita, kolmas tukee rahallisesti. Auttamisen ketjussa jokainen lenkki on tärkeä. Tutustu alta eri auttamisen tapoihin ja valitse sinulle mieluisin.

MEILLÄ EI OLE KYNNYSTÄ AUTTAMISEEN EIKÄ KYNNYSTÄ PYYTÄÄ APUA

Hope toimii vapaaehtoisvoimin yhdessä yhteiseksi hyväksi. Teemme avullasi todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Jaamme vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia. Lisäksi tarjoamme lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.

Tutustu Hopen tarinaan

LIITY HOPEN JÄSENEKSI

Hopen jäseneksi liittymällä olet mukana mahdollistamassa yhteistä unelmaamme lasten paremmasta arjesta. Jäsenenä saat tietoa toiminnastamme ja tulevista tapahtumista.

Liity nyt

Yhteistyössä:

Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo