Huom! Avuntarve on tällä hetkellä suurta ja osa toimipisteistämme on joutunut sulkemaan avunpyyntölomakkeen jonojen purkamisen ajaksi.

Harrastustuen hakeminen

Tukea voidaan myöntää 6-17 -vuotiaille lapsille ja nuorille. Tuki on tarkoitettu säännölliseen harrastamiseen.

Tuki maksetaan suoraan seuralle/järjestävälle taholle (ei yksityishenkilön tilille) toimittamalla lasku tai kuva laskusta sähköpostitse. Tuki maksetaan mieluiten kertasuorituksena. Myönnetty tuki on käytettävissä vuoden myöntöpäivästä eteenpäin. Tukea voi tarpeen mukaan hakea uudelleen, uusin perusteluin, aikaisintaan vuoden kuluttua edellisestä päätöksestä.

Tukea ei myönnetä:

  • välillisiin kustannuksiin eli esimerkiksi bensa- ja ruokakuluihin
  • rästimaksuihin
  • jos lapsella on useampi maksullinen harrastus
  • hakijalle/ harrastajalle jolla ei ole oikeutta Suomen sosiaaliturvaan (suomalainen KELA kortti)

Huom! Lahden ja pääkaupunkiseudun Hopet eivät tällä hetkellä myönnä harrastustukea.

    Huoltajan tiedot

    Harrastajan tiedot



    Hopelta voi saada apua Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluvat henkilöt. Jos perheen huoltajalla ja/tai lapsilla ei ole Kela -korttia, löydät lisätietoja osoitteesta https://www.kela.fi/kela-kortti

    Yhteistyössä:

    Prisma
    All stars logo
    Posti logo
    Lidl logo
    POPfm_logo
    Viaplay_logo
    Prisma
    All stars logo
    Posti logo
    Lidl logo
    POPfm_logo
    Viaplay_logo
    Prisma
    All stars logo
    Posti logo
    Lidl logo
    POPfm_logo
    Viaplay_logo