Vähävaraisen, taloudellisessa ahdingossa elävän perheen huoli alkaa jo aikaisin syksyllä; miten lapsille tehdään tänä vuonna joulu, kun jo arjestakin selviytyminen on ollut haastavaa ja kaurapuuropäivälliset ovat aina loppukuusta tulleet liiankin tutuiksi. Lapsilisän maksupäiväkin osuu aatonaattoon, ehtiikö silloin vielä jonkun pienen paketin ostaa, vai meneekö sekin raha ruokakauppaan. Vain pienimpien silmät loistavat kiiltäviä lelukuvastoja selaillessa: ja heillä on lapsen luja usko: ”Älä äiti sure, vaikka sinulla ei olekaan rahaa, kyllä se joulupukki tuo lahjat”.
Isommat lapset tietävät jo. Heilläkin olisi haaveita ja toiveita, mutta he ymmärtävät, miten vanhempien rahat riittävät tuskin edes arkiruokaan ja laskupinoon. Kouluikäinen kantaa huolta jo perheen lemmikistäkin; riittääkö raha koiran ruokaan vai onko rakkaasta karvaisesta perheenjäsenestä pakko luopua. Hänen joulupukin kirjeessään lukeekin vain: koiralle ruokaa ja lelu.
Perheiden tarinat ovat erilaisia, silti viesteissä puhutaan usein työttömyydestä, sairaudesta, yrityksen, työn ja kodin menettämisestä ja koko elämän särkymisestä. Yhteydenotto Hopeen on monelle se viimeinen mahdollisuus saada apua, ja apua on monen vaikea pyytää. Meillä vuoden mittaan asiakkaana olleille lähetämme joulupukin kirjeen, jonka perhe saa täyttää, ja moni vanhempi kokee jo tässä kohtaa ison helpotuksen; yksin ei tarvitse joulusta selviytyä.
Meille hopelaisille joulu on aina valtava ponnistus, mutta samalla melkoinen ihme, niin upea on auttamisen ja antamisen ketju. Ensin ovat ne tuhannet ihmiset, jotka haluavat antaa omastaan ja ostavat lahjan tuntemattomalle lapselle. Juuri sen lahjan, jota lapsi on toivonut. Kymmenien vapaaehtoisten tonttuparaati kuljettaa lahjoja liikkeistä pajalle. He antavat jotain arvokasta jokaiseen pakettiin mukaan – omaa aikaansa. Ja joulupajalla ahkerat tonttuset lukevat lasten toivekirjeitä ja sujauttavat lahjakassiin juuri toivotun lahjan – ajatuksella annetun, sydämellä mietityn.
Perheiden kiitoksissa korostuu vilpitön, ja vähän hämmentynytkin ilo siitä, että sittenkin joku tässä maailmassa välittää siitä, mitä minulle ja perheelleni tapahtuu. Kun saa tuntea välittämistä ja huolenpitoa se auttaa herättelemään toivoa ja uskoa siihen, että asiat järjestyvät. Siihen, että vaikeassakaan tilanteessa ei olekaan yksin, vaan ihan vieraatkin ihmiset välittävät ja haluavat hyvää.
Sairauksien uuvuttama suuren perheen äiti kirjoitti meille muutama päivä sitten:
”Mieheni haki tänään Hopelta kassin, jossa oli lapsille joululahjoja. Kyyneleet silmissä ja hiljaisina ihmetellen sitä tutkimme. Lapset saavat sittenkin toivomiaan lahjoja. Luulimme, että vain yksittäinen pakettitoive toteutuisi. Nyt oli jokaiselle lapselle jotain. Sanattomaksi tunnen itseni. Tämä ihana lahjakassi lohdutti ja teki olon niin kiitolliseksi. Meistä pidetään huolta. Kiitos, koko sydämestä tuleva suuri kiitos!”
Tämä kiitos kuuluu jokaiselle lahjoittajalle. Kiitos kun annoit joulun.
Kirsi Stenvall
tiiminvetäjä
Hope Tampere