”Kymmenisen vuotta sitten olin hetken aikaa Hope ry:n vapaaehtoisena. Olin mukana vastaanottamassa lahjoituksia ja käymässä niitä läpi, mutta sitten jäin pois toiminnasta useammaksi vuodeksi. Muutama vuosi sitten palasin yhdistyksen toimintaan ja itsekin avunsaajaksi.
Olen totaaliyksinhuoltaja ja elänyt pitkään toimeentulotuella. Erityislapset ja masennustaustani rajoittavat työllistymisen mahdollisuuksia, joten rahat ovat olleet todella tiukassa. Jo yksien uusien kenkien ostaminen on toimeentulotuella todella iso ponnistus, mutta kun kasvavia lapsia on neljä, ovat kirpparit olleet osa elämää. Köyhyys leimaa. Lapset saattavat kertoa, että koulukaverit olivat käyneet vanhempien kanssa shoppailemassa ja kysyvät, että äiti milloin me mennään. Se on sydäntäsärkevää. Eivät he ole koskaan päässeet ostamaan mitään uutena.
Hopen apua ei ole koskaan tarvinnut peittää tai pelätä – olen ollut alusta saakka avoin saamastamme avusta. Hope on oikeasti matalan kynnyksen avunantaja, jonka avun pariin olen kannustanut muitakin tuntemiani vähävaraisia. Muiden yhdistysten kohdalla eteen voi nousta paperimuuri, mutta Hopelle ei tarvitse toimittaa tiliotteita tai Kelan papereita. Niiden hankkiminenkin voi tuntua ylivoimaiselta hädän hetkellä.
Hopen tavara-avusta on ollut äärimmäisen iso ilo meille. On ollut ihanaa päästä valitsemaan lapsille juuri niitä vaatteita ja tavaroita, joita he tarvitsevat. Rahatilanteeni on edelleen heikko, ja elämme köyhyysrajan alapuolella. Olemme tavara-avun piirissä edelleen, ja saamme myös Hopen harrastustukea erityislapseni ratsastusharrastukseen. Hänen on ollut vaikea löytää mielekästä harrastusta ja ystäviä, mutta tallilla hän viihtyy. Hopen tuki on ollut meille Luojan lahja: se, että lapsi pääsee kerran viikossa tallille hevosten seuraan, on korvaamattoman arvokasta. ”
Anne, Hope ry:n vapaaehtoinen ja avunsaaja.
Annen nimi on muutettu.