Asiakkaille tiedoksi! Monilla toimipisteillämme on tällä hetkellä ruuhkaa ja avunpyyntöihin vastaamisessa voi kestää normaalia pidempään. Odotathan vastausta kärsivällisesti.

Hope auttoi kaikkia harrastustuen hakijoita Tampereella, vapaaehtoinen harrastustukien käsittelijä kertoo

“Pystyimme antamaan taloudellista tukea Tampereella kaikille harrastustukea hakeneille”, Hope ry:n Tampereen paikallistiimissä harrastustukihakemuksia käsittelevä Sari Vilmunen iloitsee.

Harrastustukien käsittelijä kohtaa perheiden ilon

Vapaaehtoistöitä voi Hopella tehdä hyvin monella tapaa. Sari Vilmunen tekee vapaaehtoistöitä kotoa käsin. Hän käsittelee Tampereen alueelta Hopelle tulevia harrastustukipäätöksiä sähköpostitse.

Vaikka yhteydenpito perheiden kanssa tapahtuu sähköpostitse, välittyy lasten ja nuorten riemu vapaaehtoisille kirjoitetunkin sanan kautta.

“Useissa viesteissä on mukana lastenkin nimet, he haluavat kiittää harrastustuesta. Vanhemmat voivat kertoa, kuinka tukipäätöksen saatuaan perheissä on hypitty riemusta, kun lapset saavatkin jatkaa harrastustaan”, Vilmunen kertoo.

Vaikka hakemusten käsittelijöitä on saman sähköpostiosoitteen päässä useita, kohdistaa Vilmusen mukaan moni vanhempi viestinsä nimellä juuri sille vapaaehtoiselle, jonka kanssa on aiemminkin ollut tekemisissä. Suhteen jatkuvuus on eduksi sekä käsittelijälle että perheelle.

Tampereella tuettiin yli 360:n lapsen ja nuoren harrastuksia

Vuonna 2021 Hope ry:n Tampereen paikallistiimi tuki kaikkiaan 364 lapsen ja nuoren harrastustoiminnan aloittamista tai rakkaan harrastuksen jatkamista. Harrastustukea myönnetään hakemusten perusteella Hopen asiakasperheiden lapsille. Tukea annettiin liki 100 000 euron edestä.

“Olemme pystyneet vuonna 2021 antamaan taloudellista tukea Tampereella kaikille harrastustukea hakeneille”, Vilmunen iloitsee.

Tampereen alueella myönnettyjen tukien perusteella suosituimpia harrastuksia ovat jalkapallo, jääkiekko ja voimistelu. Tukea voidaan myöntää myös soittoharrastuksiin tai vaikkapa agilityyn.

Harrastustukea Hopelta voi hakea kerran vuodessa 6–17-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastuksiin. Tuki on suunnattu vähävaraisissa perheissä asuville lapsille ja nuorille. Mielekäs harrastus vaikuttaa positiivisesti lapsen ja nuoren hyvinvointiin ja kehittää hyödyllisiä taitoja.

Hopen tarjoama harrastustuki kattaa harvoin aivan kaikkia harrastuksen kuluja, mutta se voi mahdollistaa harrastuksen aloittamisen tai vanhan harrastuksen jatkamisen perheissä, joiden taloudellinen tilanne ei sitä muutan sallisi.

Harrastustukea voidaan antaa rahalahjoitusten turvin

Kaikki Hopen myöntämä harrastustuki on saatu lahjoituksina. Pienlahjoittajien lisäksi isot yksittäiset lahjoitukset mahdollistavat harrastustoiminnan rahallisen tukemisen.

Esimerkiksi Vilmunen nostaa nuorten jääkiekkoiljoiden järjestämän hyväntekeväisyystempauksen viime kesältä. Patrik Laineen ja Sasha Barkovin hyväntekeväisyysjärjestö Laine & Barkov Charity keräsi Nokia River Golfissa tapahtumassa suuren potin, joka lahjoitettiin Hope ry:n paikallistiimille.

Joustavasti osana avun ketjua

“Olin ollut vapaaehtoisena mukana omien lasten seuratoiminnassa, kun he pelasivat jalkapalloa. Kun lapset kasvoivat ja seuratoiminta heidän osalta loppui, törmäsin sattumalta Facebookissa Hopeen. Olen yltiöpäinen auttaja. Tunteissa pyörimisen sijaan haluan auttaa tekemällä”, Vilmunen kertoo.

Vilmunen on iloinen voidessaan olla osana avun ketjua, jolla mahdollistetaan lasten ja nuorten harrastaminen tilanteissa, joissa perheet ovat jo uskoneet, ettei jatko ole taloudellisesti mahdollista.

Vilmunen ei kellota Hopelle antamaansa aikaa, vaan tekee töitä omien aikataulujensa puitteissa varmistaen, että maksut lähtevät ajoissa. Hakemusten käsittelemisen lisäksi Vilmunen osallistuu yhtenä sunnuntaina kuussa järjestettäviin talkoisiin, jossa järjestellään Hopen toimitiloihin tuotuja lahjoituksia. Samalla hän perehdyttää uusia vapaaehtoisia, jotka eivät pysty osallistumaan perehdytykseen arkisin.

“Voisin tehdä Hopen juttuja vaikka päätyökseni, jos se olisi mahdollista”, Vilmunen kertoo.

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry syntyi vuonna 2009 halusta luoda konkreettinen hyvän kierre, joka antaisi lapsille tasa-arvoisemmat mahdollisuudet arkeen. 

Vuonna 2021 kauttamme sai tukea yli 9 00 perhettä ja yli 22 000 lasta ympäri Suomen. Harrastetukea saaneita lapsia ja nuoria oli kaikkiaan 2 354. Tukemalla lasten ja nuorten harrastuksia mahdollistetaan harrastusten aloittaminen tai rakkaan harrastuksen jatkaminen. Harrastuksilla on keskeinen rooli paitsi taitojen kartuttamisessa myös lapsen ja nuoren sosiaalisessa elämässä. 

Tässä blogissa teemme näkyväksi, mitä kaikkea ihan tavalliset ihmiset Hopen riveissä tekevät. Avun ketju toimii. Kiitos, että olet mukana! 

Kiinnostuitko? Lue täältä miten voit osallistua

 

Yhteistyössä:

Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo