Asiakkaille tiedoksi! Monilla toimipisteillämme on tällä hetkellä ruuhkaa ja avunpyyntöihin vastaamisessa voi kestää normaalia pidempään. Odotathan vastausta kärsivällisesti.

Tiedote: Hope ry:n tuki tavoitti viime vuonna lähes 23 000 lasta ja nuorta

Vähävaraisia lapsiperheitä tukeva Hope ry tarjosi vuonna 2022 tukea yhteensä 9 500 perheelle. Perheiden määrä kasvoi hieman vuodesta 2021. Tukea saaneissa perheissä asui yhteensä liki 23 000 lasta ja nuorta. Luku on Hopen historian suurin.

Vaikea taloustilanne näkyy perheiden arjessa ja Hopen päivittäistyössä.

“Energian, ruuan ja muiden perustarpeiden hintojen nousu on koetellut rajusti jo valmiiksi tiukilla eläneiden perheiden arkea. Asiakaskyselymme vastauksissa näkyy jo aito hätä. Osa perheistä joutuu jopa säännöstelemään ruokaa”, kertoo Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

”Hintojen nousu on aiheuttanut suurta ahdistusta ja epätoivon tunnetta tulevasta. Niin paljon, etten meinaa jaksaa kirjoittaa edes tätä palautetta, kun olisi niin paljon sanottavaa. Tyydyn siis vain sanomaan, että elämä on enää selviytymistä ja miettimistä, miten pärjää seuraavaan viikkoon.” – Vanhemman viesti Hopen asiakaskyselyssä (marraskuu 2022)

 

Hopen tuki näkyy asiakasperheiden arjessa konkreettisesti

Hope tarjoaa vähävaraisille perheille ja niissä asuville lapsille ja nuorille hyvin konkreettista apua. Yhdistys jakaa tavaralahjoituksina mm. talvivaatteita, harrastusvälineitä ja leluja. Tavaralahjoitusten lisäksi Hope jakaa lahjoitusvaroin tukea lasten ja nuorten harrastuksiin.

Harrastustukea Hopelta saaneita lapsia ja nuoria oli vuonna 2022 yhteensä 2700, yli 300 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Rahallinen harrastustuki mahdollistaa lasten ja nuorten harrastuksia myös silloin, kun perheen oma taloudellinen tilanne ei sallisi esimerkiksi osallistumismaksujen tai välineiden maksamista. 

“Perheissä on paljon huolta ja ahdistusta. Yhdessä avun ketjuna voimme kuitenkin tuoda toivoa ja toiveikkuutta perheisiin”, Eveliina Hostila sanoo.  

“Olemme viime vuonna onnistuneet tukemaan ennätysmäärää perheitä ja lapsia nimenomaan lahjoittajien ja vapaaehtoisten ansiosta. Meillä on 20 paikallistiimiä ympäri Suomen. Toimimme hyvin pitkälti vapaaehtoisten ja lahjoittajien voimin. On hienoa, miten auttavia käsiä ja lahjoittavia ihmisiä löytyy myös vaikeina aikoina”, Hostila sanoo.

Jaettu tavara-apu on saatu lahjoituksina lähiseutujen asukkailta. Lahjoitukset voivat olla esimerkiksi hyväkuntoisia vaatteita, leluja ja muita käyttötavaroita.

 

Lisätiedot ja yhteydenotot:

Eveliina Hostila 

toiminnanjohtaja

040 931 0114

eveliina.hostila@hopeyhdistys.fi

https://hopeyhdistys.fi 

 

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry toimii yhdessä yhteiseksi hyväksi. Autamme vapaaehtoisvoimin ja luottamuksella vähävaraisia ja kriisin kokeneita lapsiperheitä Suomessa. Teemme avullasi todeksi unelmaa siitä, että lapsilla olisi tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen. Jaamme perheille konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä. 

Yhteistyössä:

Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo