Asiakkaille tiedoksi! Monilla toimipisteillämme on tällä hetkellä ruuhkaa ja avunpyyntöihin vastaamisessa voi kestää normaalia pidempään. Odotathan vastausta kärsivällisesti.

Hopen somevapaaehtoinen varmistaa, että apu ja sen tarvitsijat kohtaavat

Taru Karppinen on ollut vapaaehtoisena Hope ry:n Porin paikallistiimissä sen alkuajoista lähtien. Nykyisin tiimin sosiaalisen median viestijänä hän jakaa tietoa lahjoitustarpeista ja toiminnasta. Aiemmin tiiminvetäjänä toiminut Karppinen on nähnyt perheiden haastavat tilanteet läheltä. Porin pieni paikallistiimi on auttanut lähes 450:aa lasta ja nuorta vuonna 2021.

Somevapaaehtoisen työ on keskeinen osa Hopen paikallisviestintää

Karppinen toimii Porin paikallistiimissä vapaehtoisena someviestijänä.

“Kerromme somessa mukavista kohtaamisista. Lisäksi jaan someen tietoa siitä, millaisia lahjoituksia erityisesti tarvitsemme”, Karppinen kertoo. Somesta löytyy myös tietoa siitä, milloin lahjoituksia voi tuoda, ja esimerkiksi joulun alla tilit täyttyvät kiitoksista lahjoittajille ja lahjoituksia tehneille paikallisille yrityksille. Vuorovaikutustakin somen kautta on. Varsinaiset yhteydenotot ohjataan kuitenkin sähköpostilla hoidettavaksi.

Hope ry:n Porin paikallistiimi tuki vuonna 2021 lähes 450 lasta ja nuorta

Hope ry:n Porin paikallistiimi on vuonna 2021 tukenut 190:aa perhettä ja lähes 450:aa lasta ja nuorta.

“Meillä on Porissa pieni ja toimiva tiimi”, Karppinen sanoo. Hopen Porin tiimiin on vuosien saatossa kuulunut vajaan kymmenen vapaaehtoisen aktiivinen joukko.

Karppinen toimi Porin Hopen tiiminvetäjänä vuosina 2017–2021. Tiiminvetäjän tehtäviin kuuluu esimerkiksi asiakkaiden yhteydenottoihin vastaaminen. Tehtävässä Karppinen pääsi tutustumaan perheisiin eri kanteilta. Työstä tulee hyvin antoisaa, kun tietää, miten perhettä voi parhaiten tukea, Karppinen tuumii.

Hope ry edistää lasten ja nuorten tasa-arvoisempia mahdollisuuksia hyvään arkeen. Tukea tarjotaan konkreettisina vaate- ja tavaralahjoituksina perheille sekä lapsille ja nuorille suunnatuilla harrastetuilla ja vapaa-ajan elämyksillä.

Hopen paikallistiimejä toimii tällä hetkellä noin 20 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tiimit organisoivat Hopen työtä paikallisesti, ottavat vastaan lahjoituksia ja vastaavat perheiden avuntarpeisiin. Kaikki työ tehdään paikallistasolla vapaaehtoisvoimin.

Kohtaamiset nostavat pintaan inhimillisiä tunteita

“Lapset ovat niin aitoja ja vilpittömiä”, Karppinen tiivistää kohtaamisiaan lasten kanssa.  Kerran Porin toimipisteelle tuli isä pienen poikansa kanssa. Poika sai pyörän, eikä pystynyt hillitsemään riemuaan, vaikka perheellä oli muitakin tarpeita.

“Sanoin, että etsitäänpä sinulle ensin kypärä ja sitten menette ajelulle! Ehdimme tutkia ajelun jälkeenkin, mitä muuta tarvitsisitte”, Karppinen muistelee.

Porin toimipisteen tiiviit tilat tiivistävät myös kokemuksia. Eteisen lelulaatikon aarteista alkaa usein leikki heti, kun lapset pääsevät sisään.
“Aikuisia pitää joskus oikein varoittaa, että hei, täällä on leikki kesken!” Karppinen naurahtaa.

Lapset ovat usein erittäin tyytyväisiä saamiinsa leluihin. Ei ole tavatonta, että lapsi käy näyttämässä valitsemaansa lelua kaikille paikalla oleville vapaaehtoisille tai halaa vapaaehtoiset läpi saatuaan suklaamunan.

Karppinen huomauttaa, että kohtaamiset perheiden ja lasten kanssa voivat nostaa vapaaehtoisella tunteita pintaan, ja se on aivan sallittua.

“Kaikki me käydään peränurkissa pyyhkimässä kyyneleitä ja tunteiden mukaan mennään”, Karppinen kertoo.

Mukana toiminnan alusta saakka

Kun Hope aloitti toimintansa Porissa vuonna 2015, Taru Karppinen oli mukana ensimmäisten joukossa. Jo aiemmin itsenäisesti hyväntekeväisyyttä harjoittanutta Karppista ajaa tahto auttaa lapsia. Hope tarjosi tähän mainion väylän.

“Hope on iso nimi ja sen toiminta on hyvin läpinäkyvää”, Karppinen perustelee valintaansa.

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry syntyi vuonna 2009 halusta luoda konkreettinen hyvän kierre, joka antaisi lapsille tasa-arvoisemmat mahdollisuudet arkeen. 

Vuonna 2021 kauttamme sai tukea yli 9 00 perhettä ja yli 22 000 lasta tai nuorta ympäri Suomen. Hope tarjoaa tukea satojen vapaaehtoisten ja tuhansien lahjoittajien voimin 20 paikkakunnalla.

Tässä blogissa teemme näkyväksi, mitä kaikkea ihan tavalliset ihmiset Hopen riveissä tekevät. Avun ketju toimii. Kiitos, että olet mukana! 

Kiinnostuitko? Lue täältä miten voit osallistua

Yhteistyössä:

Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo