Asiakkaille tiedoksi! Monilla toimipisteillämme on tällä hetkellä ruuhkaa ja avunpyyntöihin vastaamisessa voi kestää normaalia pidempään. Odotathan vastausta kärsivällisesti.

Hylätyn perheen lapsi kaipaa toivoa paremmasta sekä lämpimät kengät talveksi

pieni tyttö

Avuntarvitsijoiden määrä on kasvanut vuosittain ja tänä syksynä erityisesti.

Pääkaupunkiseudun Hopen avunpyyntölomake jouduttiin elokuussa tilapäisesti sulkemaan, kun jonossa oli 700:n perheen hakemukset. 700 perhettä tarkoittaa yli 1500:ta lasta. Harrastustukihakemuksia on pääkaupunkiseudun toimijallemme tullut kolminkertainen määrä edellisvuosien syksyihin verrattuna. Muillakin alueilla on huomattu sekä avunpyyntömäärien kasvu, että perheiden taloudellisten haasteiden syveneminen.

Syksyn 2023 asiakaskyselyssämme kysyimme, miten hintojen nousu vaikuttaa, ja hallituksen kaavailemat etuusleikkaukset vaikuttaisivat perheen arkeen. Perheet kertoivat muun muassa leikkausten aiheuttamasta pelosta ja ahdistuksesta, mahdollisesta kodin menettämisestä ja siitä, kuinka jo aiemmin on ollut pulaa ruuasta, vaatteista ja hygieniatuotteista. Viime syksyn pelon täyttämät skenaariot ovat nyt konkretisoituneet.

Kyselyvastaukset, havaintomme sekä sosiaali- ja terveysministeriön alkuviikosta julkaisema sosiaaliturvamuutosten yhteisvaikutusten arviointi ovat samassa linjassa.
Läpileikkaavana teemana sosiaaliturvamuutosten yhteisvaikutusten arvioinnissa ilmeni, että muutosten merkittävimmät vaikutukset kohdistuvat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa oleviin. Tulonmenetykset kohdentuvat pääosin pienituloisiin. Yksinhuoltajien asema heikkenee.

Osa vähävaraisista perheistä on arjessaan tiukemmalla kuin koskaan ennen. Näiden perheiden lasten lapsuus on taloudellisesti erittäin niukkaa. Yksi kyselymme vastaajista sanoitti leikkausten vaikutuksia: ”Tulee olo, että meidät on hylätty.”

Me kansalaisauttajina lupaamme tehdä osamme, jotta toiveikkuuden siemenet itävät ja mahdollisimman moni lapsi saa talveksi lämpimät kengät jalkoihinsa. Emme halua, että yksikään perhe tulee hylätyksi yhteisestä yhteiskunnastamme. Yksin emme kuitenkaan tähän pysty. Tulettehan muutkin mukaan auttamaan? Kuulettehan perheiden hädän? Myös päätöksenteon pöydissä?

Lisätiedot ja yhteydenotot

Eveliina Hostila
toiminnanjohtaja
040 931 0114
eveliina.hostila@hopeyhdistys.fi

hopeyhdistys.fi

Yhteistyössä:

Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo