Tule mukaan lahjoittamaan kesätekemistä lapsille ja nuorille! Osallistu Lomapuuhaa -kampanjaan!

Keitä Hopen asiakkaat ovat?

Hope auttaa apua tarvitsevia vähävaraisia lapsiperheitä Suomessa. Joskus meiltä kysytään, keitä ne meidän asiakkaamme sitten ovat ja miten varmistamme heidän vähävaraisuutensa. Mitä vastaamme? Me autamme apua tarvitsevia, emme tarkista tiliotteita.

Elämässä voi tulla vastaan suuria ja pieniä vastoinkäymisiä. Ne voivat olla yllättäviä tai niiden syntymiseen ovat vaikuttaneet monet tekijät pitkällä aikavälillä. Hyvän elämän perusta voi järkkyä kenellä tahansa, eikä siihen aina edes löydy yksittäisiä syitä. Tämän takia apua saattaa joutua hakemaan kuka tahansa, taustasta riippumatta.

Voisimme tehdä yhteenvetoa asiakaskyselyiden pohjalta ja kuvailla tyypillistä Hopen asiakasta. Se ei kuitenkaan kertoisi mitään siitä moninaisesta ihmisjoukosta, joka kerran – tai kerta toisensa jälkeen – joutuu turvautumaan apuumme. Me ajattelemme, että avun hakemiseen ei saa olla kynnystä kenelläkään.

Meillä asioi niin työttömiä kuin työssäkäyviä, kahden huoltajan perheitä ja yksinhuoltajaperheitä, isoja ja pieniä perheitä, sairaita ja terveitä, kriisin kokeneita ja niiltä säästyneitä. Kaikki ovat arvokkaita ja erilaisia, mutta kaikille asiakasperheille yhteistä kuitenkin on, että elämä on tuonut eteen taloudellisia huolia, joiden takia lasten tasavertainen arki ei toteudu.

 

Autamme, emme tutki tulotietoja

Meiltä voi hakea apua Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluvat perheet, joissa on vähintään yksi alle 18-vuotias huollettava. Jokainen asiakas esiintyy omalla nimellään ja hakee apua vain omalle perheelleen. Me emme tarkista kenenkään tulotietoja, mutta useimmiten näemme ja kuulemme perheiden hädän ilman tiliotettakin. Avunpyynnöistä luettu ja kohtaamisissa kuultu kertoo meille sen tärkeimmän – köyhyys koskettaa liian monia perheitä.

Meidän tarjoamamme tuki ei korvaa sosiaalitoimelle kuuluvaa vastuuta, mutta sosiaalitoimi usein vinkkaa meistä asiakkailleen. Tällainen tiedon jakaminen on tärkeää, jotta apua tarvitsevat perheet löytävät myös meidät. Silloin, kun tilanne on huono, on hyvä ottaa kaikki apu rohkeasti vastaan.

Apu, jota jaamme, on pääsääntöisesti lahjoituksena saatuja vaatteita ja tavaroita, joiden rahallinen arvo ei ole suuren suurta. Niiden merkitys vähävaraisen perheen arkeen voi kuitenkin olla iso. Avun pyytäminen on monelle vaikeaa, mutta siinä ei ole mitään hävettävää – päinvastoin!

 

”Hopella olemme saaneet tunteen siitä, että emme ole yksin, ihmiset välittävät.”*

Vaikka asiakkaillemme konkreettinen vaateapu on tärkeää, on Hopen toiminnalla myös toinen puoli. Monesti kohtaamiset Hopen toimipisteillä ovat täynnä merkityksellisyyttä – niin avun saajalle kuin sen antajalle. Me emme kysele asiakaskohtaamisissa kenenkään elämäntilanteista, mutta joskus asiakkaalle lyhyt juttutuokio vapaaehtoistyöntekijän tai toisen paikalla olevan avuntarvitsijan kanssa tuo tunteen siitä, että yksin ei tarvitse olla. Ihmiset välittävät.

Lahjoittajien avulla ja vapaaehtoistyöntekijöiden korvaamattomalla työpanoksella pystymme auttamaan asiakkaitamme. Juurikin niitä, jotka ovat aivan tavallisia ihmisiä.

 

Kiitos, kun autat meitä auttamaan.

 

Sanni Kallioinen, toiminnanohjaaja

 

(*Lainaus syksyllä 2023 tehdyn asiakaskyselyn vastauksista.)

Yhteistyössä:

Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo