Tutkimme opinnäytetyössämme Julkinen ja salainen köyhyys – Vertailu median esittämästä köyhyyskuvasta ja Hope ry:n asiakkaiden kokemuksista sitä, miten Hope ry:n asiakasperheet kokevat julkisen keskustelun lapsiperheköyhyydestä ja miten sosiaalinen media vaikuttaa köyhyyden kokemuksiin. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kahdeksaa Hope ry:n asiakasperhettä syksyn 2021 aikana.
Vastausten mukaan moni kokee sosiaalisen median, ja laajemmin koko mediakentän, lapsiperhekuvan puutteelliseksi ja värittyneeksi. Puolet haastateltavista koki mediakeskustelun leimaavana ja lähes kaikki näkivät käytävän keskustelun yksipuolisena. Median, myös sosiaalisen median, suhtautuminen lapsiperheköyhyyteen aiheuttaa monissa perheissä negatiivisia tunteita.
”On ollut monta kertaa esim. Hopen Facebook päivityksissä joku, ehkä trolli, kommentoimassa, että ”miksi tehdä lapsia, kun ei oo kerta varaa”. Tosi kapeakatseista ajattelua. En mä niitä lue, koska ite tiedän, mitä se lapsiperheköyhyys on. Se on iso tabu Suomen maassa.
Nyt korona on tuonut esiin, miten paljon sitä lapsiperheköyhyyttä on ja miten nuoret voivat huonosti. Se johtuu osittain myös siitä, ettei perheissä ole rahaa tehdä kaikkia niitä asioita, joita nuoret tänä päivänä haluaa.”
Perheet haluavat tuoda ilmi, että köyhä voi olla myös ilman omaa syytään. Vanhempia huolettaa se, että lapset joutuvat perheen matalan tulotason vuoksi eriarvoiseen asemaan yhteiskunnassa.
Eriarvoistuminen ja sen pelko vahvistuu lasten kasvaessa. Nuoruuden ikävaiheeseen liittyy vahva tarve kuulua joukkoon. Jos perheellä ei ole varaa antaa nuorelle asioita, joita ikätovereilla on, voi seurauksena olla ongelmia, kuten kiusaamista.
Lähes kaikki vastaajat kertoivat yrittävänsä suojella lapsiaan köyhyyden vaikutuksilta ja syrjinnältä. Osa vastanneista kertoo välttävänsä kokonaan köyhyyden mainitsemista. Vanhemmille köyhyys on ensisijaisesti kestettävä ja siedettävä tila, mutta kaikki haastatteluun vastanneet vanhemmat tiedostivat, että köyhyys voi leimata heidän lapsiaan.
”Meillä vain esikoisella on puhelin. Se on osittain rahakysymys ja osittain… ettei aika menisi puhelimella pelaamiseen. Hommasimme hänelle puhelimen 11-vuotiaana. Sitä ennen oli puhelimen puuttuminen hänelle kova paikka. Koulussa kaikki sanoivat lapselle, että olemme köyhiä, koska hänellä ei ollut puhelinta.
Jossain vaiheessa esikoinen taas kertoi, että hän ei mene kouluun, kun kaikilla muilla on Adidaksen verkkarit, mutta hänellä ei. Minä sanoin, että vitsi, ei tämä Adidaksen verkkareista ole kiinni, ostetaan ne!
Lasten kautta huomaa tuollaisia asioita. Kyllä me yritämme, että lapsia ei vähävaraisen perheen vuoksi kiusattaisi.”
Opinnäytetyömme tuloksista nousee suuri tarve empatialle eli myötätunnolle. Kyky tuntea empatiaa on keskeinen taito, jota harjoitellaan jo lapsuudessa. Ihmiselle on luontaisesti helppoa tuntea empatiaa sellaisia ihmisiä kohtaan, joihin he voivat samaistua. Kauempana ja vieraammissa oloissa elävä sen sijaan ei välttämättä vastaavasti herätä empatian tunteita yhtä vahvasti. Sosiaalisessa mediassa ihmisten empatiakyky tuntuu kuitenkin olevan usein aivan erityisen hukassa.
Oikein sovellettuna empatia voi auttaa tuntemaan armoa itseään kohtaan, auttaa ammattilaista kohtaamaan asiakkaansa tai avata päätöksentekijälle uusia näkökantoja.
Toivoisimme, että ihmiset voisivat tuntea yhä syvempää empatiaa toisiaan kohtaan. Empatiaa voi kokea ja näyttää niin lähipiirissään, työelämässä, koulussa, harrastuksissa kuin internetissäkin. Tärkeintä on halu ymmärtää toista.
Tekstissä olevat lainaukset ovat peräisin opinnäytetyötä varten tehdyistä haastatteluista.
Opinnäytetyö: Julkinen ja salainen köyhyys – Vertailu median esittämästä köyhyyskuvasta ja Hope ry:n asiakkaiden kokemuksista