Siellä, missä on toivoa, on myös unelmia

Toivo ja toiveikkuus. Halusimme hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä nämä meille merkitsevät. Akseli Herlevi on optimisti, joka uskoo, että tilanteet kääntyvät aina jollakin konstilla hyväksi. Se on toiveikasta. Emmi Suuroselle toivo merkitsee tulevaisuutta ja muiden huomioonottamista. Pää pilvissä ja jalat tukevasti maassa.

”Toivoa on kaikkialla ja kaikessa. Siellä missä on toivoa, on myös toiveikkuutta ja unelmia. Pieniä sekä suuria. Unelmat rikastuttavat meitä joka päivä sekä ohjaavat meitä niitä kohti. Niiden saavuttaminen saa meidät todella onnelliseksi ja vielä toiveikkaammaksi.

Olen toiveikas, että jokainen uskaltaa unelmoida juuri niistä asioista, joista itse haluaa. Olivat ne sitten kuinka ristiriitaisia, epätavallisia tai suuria tahansa! Mikään ei ole mahdotonta – niin kauan kun on toivoa.

-Emmi

”Toivo tarkoittaa minulle lupausta jostakin paremmasta ja on voimaannuttavaa. Minusta joskus tuntuu siltä, että toivo on rajallista, että on mahdollista, että se joskus loppuisi. En kuitenkaan haluaisi niin käyvän.

Olen luonteeltani pragmaattinen ja siksi ajattelen, että jokainen on vastuussa omasta toivostaan. Jos esimerkiksi työskentelee ahkerasti, on todennäköisempää, että jotain hyvää tapahtuu sen sijaan, että vain toivoo, että jotain hyvää tapahtuu.

Toiveikkuus on kyllä hyvää jaksamisen polttoainetta ja ilmeisesti myös positiivisen mielialan ylläpitämistä. Että kyllä täältä suosta vielä noustaan! Ehkä toivolla ja toiveikkuudella voidaan myös motivoida toisia ihmisiä haastavien hetkien ylitse, ainakin toivon, että näin olisi.”

– Akseli

– – –

Hopen syksyn blogisarjassa innostavat ihmiset kertovat ajatuksiaan toivosta ja toiveikkuudesta. Ole mukana työssämme: lue lisää siitä, miten juuri sinä voit auttaa.