Asiakkaille tiedoksi! Monilla toimipisteillämme on tällä hetkellä ruuhkaa ja avunpyyntöihin vastaamisessa voi kestää normaalia pidempään. Odotathan vastausta kärsivällisesti.

Tallink Siljan ja Hopen yhteistyö on koskettanut monia

Huone on täynnä jätesäkkejä, pusseja, nyssyköitä ja Ikea-kasseja. Täynnä. Lattiasta kattoon. Olen tullut vapaaehtoiseksi Hopen Pitäjänmäen varastolle. Minä ja 8 työkaveriani saamme käyttää tähän koko iltapäivän työaikaamme. Tämä on osa työnantajani Tallink Siljan yritysvastuuta. Mielessäni käy ajatus, että helpommalla olisin päässyt jäämällä omalle työpaikalleni. Nyt on kuitenkin ryhdyttävä reippaasti hommiin, jotta säkkivuori pienenisi ja tavarat löytäisivät oikean paikan lajittelukeskuksen hyllyistä.

Tuon ensimmäisen kerran jälkeen olemme käyneet porukalla säännöllisesti vähintään kolme kertaa vuodessa auttamassa varastolla. Työ itsessään on helppoa ja kädenjälki näkyy samantien. Samalla tulee juteltua muiden vapaaehtoisten ja omien työkavereidenkin kanssa ihan eri tavalla kuin yleensä. Tulee mietittyä Hopen asiakkaiden elämää. Teemme pussukoista löytöjä ja olemme iloisia, että joku teinipoika saa tästä täydelliset Niken tennarit, pikkuprinsessa ihanan kesämekon, äiti uuden toppatakin ja isä merkkifarkut. Välillä järkytymme tavaroiden huonosta laadusta, miten joku kehtaa laittaa rikkinäisiä, likaisia ja käyttökelvottomia tavaroita kiertoon?

Tallink Siljan ja Hopen yhteistyö alkoi vuonna 2017, kun halusimme antaa 100-vuotiaalle Suomelle lahjaksi 50 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen Hopen kautta. Yhteistyö on jatkunut ja olemme rahalahjoitusten lisäksi järjestäneet henkilökunnallemme vaate- ja tavarakeräyksiä, viettäneet vastuullisuusiltapäiviä Hopen varastolla, keränneet joululahjoja ja järjestäneet vähävaraisille perheille irtiottoja arjesta risteilyjen muodossa.

Yhteistyö on ollut erittäin monitasoista ja monipuolista. Meillä on alusta asti ollut tavoitteena ilahduttaa ja auttaa useita lapsiperheitä, vaikka sitten pienemmälläkin panoksella. Joku on saanut leffaelämyksen toinen uimalippuja, kolmas on päässyt risteilylle ja neljäs toiveidensa joululahjan. Kaikki on tehty ja suunniteltu sujuvasti yhteistyössä Hopen kanssa.

 

Vuoden 2018 aikana meidän varoilla tuettiin noin 750 lasta ja nuorta ympäri Suomea.

Jokaisella on erilainen tausta ja tarina. Olemme kuulleet muutamien perheiden tarinoita, ja joka kerta kyyneleet on noussut silmiin. Siksi tuntuu entistä paremmalta, että saamme auttaa niin yrityksenä kuin työntekijöinäkin. Olemme myös aktivoineet yhteistyökumppaneitamme ja risteilymatkustajiamme auttamaan. Vapaaehtoisista on huutava pula. Jos tätä kautta saamme edes kourallisen uusia, on tehtävämme onnistunut.

Se jätesäkkihuone, se ei enää ole niin täynnä. Pussi kerrallaan sitä on tyhjennetty. Meidän porukka on setvinyt kymmeniä ja kymmeniä pusseja. Lisää pusseja tulee kuitenkin joka päivä. Apua tarvitaan jatkuvasti.

Me lähdemme pian taas hommiin. Tule sinäkin.

 

Marika Nöjd
Viestintäjohtaja, Tallink Silja Oy

 

Katso videolta miten meidän vastuullisuuspäivä sujui: https://youtu.be/J6Rn41R4gnI

Yhteistyössä:

Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo