Asiakkaille tiedoksi! Monilla toimipisteillämme on tällä hetkellä ruuhkaa ja avunpyyntöihin vastaamisessa voi kestää normaalia pidempään. Odotathan vastausta kärsivällisesti.

Talousahdinko ja jopa nälkä näkyvät lapsiperheiden arjessa

Kysyimme, kuinka hintojen jyrkkä nousu ja hallituksen kaavailemat leikkaukset vaikuttavat asiakasperheidemme arkeen. Saimme ennätysmäärän vastauksia. Niistä huokuu syventynyt ahdinko ja huoli, puute riittävästä ravinnosta, säästäminen lääkkeistä ja muista perustarpeista.

Hopen asiakaskysely lähetettiin 2239:lle asiakasperheelle seitsemällä eri alueella ympäri Suomen. Vastausprosentti oli ennätyksellisen korkea, 55 prosenttia. Perheiden vastauksissa näkyi huoli elämisen perustarpeista, taloudellisen tiukkuuden heijastuminen mielialaan sekä suoranainen nälkä.

Hope kantaa huolta lapsiperheiden tilanteesta, kaavailluista tukien leikkauksista ja niiden vaikutuksista erityisesti vähävaraisiin lapsiperheisiin. Vapaaehtoisemme ovat säännöllisesti yhteydessä päättäjiin, jotta voimme välittää heille tietoa perheiden tilanteesta. Välitämme eteenpäin myös asiakaskyselyidemme tuloksia päätöksenteon tueksi.

 

Puutetta on jopa ruuasta

Moni vastaajista on joutunut karsimaan ruuan laadusta ja määrästä. Punalaputetut tuotteet, jos nekään, ovat monille ainoita kukkarolle sopivia ruokia. Vanhemmat kertovat jopa jättävänsä aterioita väliin, jotta lapsille riittäisi ruokaa. 

”Ennenkin elimme tiukasti, mutta nyt elämme todella tiukalla budjetilla. Jätän itse syömättä aterioita, jotta ruoka riittää pidemmälle. Ostan nyt jo kaikki lastenvaatteet kirpputorilta, mutta kohta ei ole siihenkään varaa.”

”Hintojen nousu on ajanut leipäjonoon, mistä ei välttämättä edes aina saa mitään. On ollut päiviä, jolloin lapsi on pitänyt viedä kyläilemään, että hän saisi päivällisen.”

 

Rahan puute aiheuttaa myös toivon puutetta

Nousseet hinnat ja huoli tulevasta toimeentulosta rasittavat perheiden taloudellista ja henkistä kantokykyä. Kulutuksen karsimisen lisäksi niukat rahat lisäävät ahdistusta, epävarmuutta ja elämän kuormittavuutta.

”Epävarmuus tulevaisuudesta on pelottavaa ja ahdistavaa.”

Kaavaillut leikkaukset etuuksiin kauhistuttavat jo valmiiksi äärimmäisen tiukasti eläviä. Hopen asiakkaista yli puolet (56 %) on yksinhuoltajia, jolloin koko perheen tulot ovat yhden vanhemman varassa. 

Yhden vanhemman perheistä yli 10 prosenttia saa toimeentulotukea ansiotulon rinnalla. Pienenevät tuet vaikuttavat kaikkeen perheen asuinpaikasta ruoan määrään ja vaatetukseen. 

”Hintojen nousu on vaikuttanut kamalalla tavalla. Tuntuu, että rahat eivät enää ikinä riitä mihinkään, eikä enempää töitä pysty tekemään. Pienipalkkaiselle kamalaa. Leikkaukset hirvittävät, toivon, että asumistukea ei leikattaisi.”

”Tulevat leikkaukset tulevat koskettamaan meitä todella paljon. Muutenkin todella pienet tulot putoaa noin 300-400 euroa kuukaudessa.”

 

Anna joulun paras lahja – toivoa

Joulu on useissa perheissä tiukka paikka: perinteisiin kuuluu yltäkylläinen joulupöytä, mutta rahat eivät aina riitä edes välttämättömimpään ravintoon koko perheelle. Lapset taas kuulevat ystäviltään toiveista ja joulun jälkeen vertaillaan lahjoja, mutta kaikissa perheissä ei ole varoja yhdenkään lahjan ostamiseen. 

”Saimme jouluksi ruokaa ja lapsille muutaman lahjan. Se on jäänyt ikuisesti sydämeeni lämmittämään.”

Aktiivisten lahjoittajien ansiosta voimme tänäkin vuonna täyttää lasten toiveita ja perheiden tarpeita yhdessä. Lahjoittamalla joulukeräykseemme fyysisen lahjan tai rahaa tuet lähialueesi vähävaraisen perheen joulua, tai annat lahjan koko ensi vuodeksi harrastustuen muodossa.

”On suloista, miten lapsetkin viime jouluna mietti, kuka on mahtanut mahdollistaa heidän lahjansa jota toivoivat.”

 

Sinä voit olla joulun mahdollistaja!

 

Lahjoita virtuaaliseen keräyslippaaseemme tai tuo paketti lähimmälle Hopen toimipisteelle. Toimipisteiden yhteystiedot löydät täältä.

 

Lainaukset Hopen asiakaskyselystä. Kysely toteutettiin seitsemän paikallistiimin asiakasperheille 23.10.-5.11.2023 ja siihen saatiin yhteensä 1232 vastausta.

Yhteistyössä:

Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo