Aika lasten harrastustoiminnan parissa on ollut mielenkiintoista ja opettavaista. Arvostukseni hyviä ja inspiroivia opettajia kohtaan on todellakin kasvanut. Ei ole helppoa olla selkeä, innostava ja samaan aikaan huomioida kaikkia tasapuolisesti – varsinkin, kun toiset vaativat enemmän huomiota kuin toiset.
Olen oppinut, että hyvässä urheiluseurassa pitäisi aina pyrkiä toimimaan tiettyjen pelisääntöjen mukaan.
1. Ollaan aina kohteliaita ja huomaavaisia – jokaista ainakin pyritään tervehtimään nimeltä. Puhutaan toisia kunnioittavasti.
2. Toiminta on määrätietoista ja suunniteltua. Ollaan ”tosissaan” harrastuksen kanssa mutta samalla pidetään hauskaa ja koetetaan luoda ilmapiiriä, jossa ei pelätä virheiden tekemistä.
3. Pelisäännöt ovat yhteiset ja aina kaikille samat mutta kuitenkin jokaisella yksilöllä tulisi olla mahdollisuus olla oma hurmaava itsensä – plussineen ja miinuksineen.
4. Tasoryhmät ovat tärkeitä, eikä kilpailullisuuttakaan pidä pelätä.
5. Silti pelurin tasosta huolimatta kaikille opetetaan ja heiltä vaaditaan sitoutumista.
Nämä havainnot perustuvat ainoastaan omaan kokemukseeni mutta väitän, että mitä paremmin nuo kohdat toteutuvat, niin sitä kivempaa treeneihin tuleminen on – niin nuorille kuin valmentajillekin.
Miksi sitten kirjoitan tästä asiasta otsikon Toiveikkuus alla?
Näiden vuosien aikana olen alkanut ymmärtää, mitä tarkoittaa, että lasten harrastukset, niin kuin koulukin, valmistavat lasta elämään. Me tarvitsemme yhteisöjä ja turvaverkkoja ja niitä molempia harrastustoiminta voi tuottaa. Elinikäisiä ystävyyssuhteita ja turvallisia aikuisia, apukäsiä vanhemmuuteen, niiden hetkien varalle, jolloin nuoren elämässä tulee vastaan yllättäviä haasteita ja vastoinkäymisiä. Se yhteisöllisyyden ajatus tuo lohtua. Ja toisaalta harrastaminen ylipäätään antaa nuorelle tilaisuuden olla ajattelematta koulun velvollisuuksia tai elämään opettelemisen paineita. Sitähän me aikuisinakin harrastuksiltamme haluamme – tasapainoa arkeen. On siis enemmän kuin tärkeää, että kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus osallistua ohjattuun harrastustoimintaan. Valitettavasti näin ei aina ole.
Ole siis mukana tukemassa vähävaraisten perheiden harrastusmahdollisuuksia esimerkiksi tätä kautta:
https://www.lahjoituslomake.
Niin kuin mainitsin, en ollut koskaan suunnitellut tällaista harrastusta. Että saisin opettaa nuorille futiksen saloja; ja siinä samalla toimia leikkisetänä, nuoriso-ohjaajana ja vuorovaikutuskouluttajana. Ja vaikka helppoa ei aina ole ollut, niin päivääkään en ole katunut.
– Jussi Vatanen
– – –
Hopen syksyn blogisarjassa innostavat ihmiset kertovat ajatuksiaan toivosta ja toiveikkuudesta. Ole mukana työssämme: lue lisää siitä, miten juuri sinä voit auttaa.