Tue harrastamista! Anna lapselle lahja vuoden jokaiselle päivälle

Mitä jos tänä vuonna antaisit vähävaraiseen lapsiperheeseen aineettoman lahjan, josta on iloa tulevan vuoden jokaiseen päivään? Sujauttaisit sukanvarteen mahdollisuuden, sellaisen, jonka jokainen lapsi ansaitsee. Oma harrastus. Mahdollisuus harrastaa. Sen tulisi olla jokaisen lapsen oikeus ja harrastuksen mahdollistamisen meidän aikuisten velvollisuus.

Kun lapsiperheissä koetaan vähävaraisuutta, jopa köyhyyttä, se aiheuttaa lapselle häpeää, surua ja ulkopuolisuutta. Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia osallistua yhteiseen tekemiseen tai harrastaa kavereiden kanssa.

Tilanne, jossa lapsi on vailla tasavertaisia mahdollisuuksia suhteessa muihin lapsiin, vaikuttaa kokonaisvaltaisesti lapsen hyvinvointiin, oppimiseen ja mahdollisuuteen ajatella asioista positiivisesti ja toiveikkaasti. Kokemuksesta voi tulla lapselle hyvin kipeä ja se voi vaikuttaa haitallisesti hänen kehitykseensä, muokata ajatusmaailmaansa ja kokemusta itsestään pitkälle aikuisuuteen saakka.

Harrastus on muutakin, kuin olla pelikentän kirkkain tähti tai luottopakki. Se voi olla taiteellinen lahja ja vapaus ilmaista itseään itselleen ominaisimmalla tavalla. Se on vapaus luoda uutta ja purkaa sekä käsitellä tunteita. Se on mahdollisuus kasata kokemusten palikkatornia. Löytää omat vahvuudet ja harjoitella elämää varten. Ikioma harrastus kantaa yli pahan päivän ja opettaa uskomaan hyvään huomiseen.

Oma harrastus. Mahdollisuus harrastaa. Harrastustakuu. Mitä nämä sanat merkitsevät lapselle tai nuorelle?

Ne sanat merkitsevät meidän aikuisten lupausta mahdollistaa jokaiselle lapselle yksi oma harrastus. Ne sanat merkitsevät sitä, että yksikään lapsi tai nuori ei jäisi ilman tätä yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ne sanat tarkoittavat sitä, ettei yksikään lapsi tai nuori katsoisi kentän reunalla, kun toinen kulkee kohti kaveriporukkaa kädet ylhäällä ja silmät innostuksesta suurina.

Tehdään puhumisen sijaan. Tarjotaan jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus ystävyyteen, turvallisiin ja pysyviin ihmissuhteisiin, yhteisöllisyyteen ja hyvään arkeen.

Ole sinä tänään jonkun lapsen huomisen mahdollistaja. Annan Hopen kautta lahjaksi harrastus.

Petra Turunen

Kirjoittaja on Mikkelin vapaaehtoinen & tiiminvetäjä.

 

Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n suosittu joulukeräys keskittyy tänä vuonna lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen vähävaraisissa tai kriisin kokeneissa perheissä. Lasten ja nuorten harrastuksia voi tukea tekemällä kohdennetun rahalahjoituksen  verkkosivuilla. Yhdistyksen tavoitteena on jakaa harrastustukea 1700 lapselle vuonna 2020.