Tule mukaan lahjoittamaan kesätekemistä lapsille ja nuorille! Osallistu Lomapuuhaa -kampanjaan!

Yhteinen ruokailu perheen voimavarana – 6 vinkkiä ruoka-arkeen

Pieni lapsi syö ruokaa lusikalla.

Kun arkea varjostaa taloudellinen tilanne tai muu kuormittava ajanjakso, on entistä tärkeämpää muistaa kohdata perheenjäsenet ja pitää kiinni päivittäisistä rutiineista.

Ruokahetki tuo läheisyyttä

Yhdessä syöminen on arvokasta aikaa perheen kesken – oli ruoka mitä tahansa. Ruokapöydässä on mahdollista jakaa päivän kuulumiset ja tarjota läheisyyttä. Myös lapsen oppiminen erilaisiin makuihin lähtee siitä, että hän näkee vanhemman syövän samaa ruokaa.

Ruokakasvatusyhdistys Ruukun teettämän kyselyn (2024) mukaan yli 80 % vanhemmista pitää perheen yhdessä syömistä tärkeänä. Moni kuitenkin kokee turhaan paineita siitä, millaista yhdessä syömisen ”pitäisi” olla. Jokainen perhe syö omalla tavallaan. Esimerkiksi yhteisen päivällisen sijaan voi kokoontua yhteiselle iltapalalle tai viikonloppuisin rauhalliselle aamupalalle.

”Edullinen syöminen on helppoa” sanovat usein ne, joilla on varaa valita

Arjen ruokabudjetin hallintaan tuntuu jokaisella olevan mielipide. Usein neuvoja edulliseen syömiseen antavat ne, joilla on itse kuitenkin varaa valita toisin. On helpompi karsia ostoksia, jos tietää että voi viikonloppuna silti ostaa perheelle pitsat ja jäätelöt. Mutta vaaditaan hirveästi jaksamista laskea ostoksia päivästä toiseen, jos palkintoa ei ole näköpiirissä eikä laskemiselle näy loppua.

Taloudellisten haasteiden kanssa kamppaileville perheille monet vinkit ovat enemmän kuin tuttuja. Ilta-alet on kierretty, viikon ostokset suunniteltu etukäteen ja ylimääräisestä luovuttu. Kyse ei useinkaan ole tiedon puutteesta, vaan voimavarojen ehtymisestä. Toisinaan taloudellisten haasteiden päälle kasautuu muita haasteita kuten esimerkiksi sairastuminen.

Yhteisistä aterioista halutaan pitää kiinni

Ruokakasvatusyhdistys Ruukun kyselyyn vastanneista pienituloisista perheistä puolet kokee, että taloudellinen tilanne vaikuttaa ruuan laatuun erittäin tai melko usein. Harva vastaa, että ei lainkaan. Ruuan hinta on noussut viime aikoina, joten yhä useampi perhe ei voi tarjota lapsilleen sitä ruokaa, mitä haluaisi.

Perheet tuntuvat silti haluavan pitää kiinni yhteisistä aterioista. Kyseisistä perheistä 60 % kertoi, että perheen taloudellinen tilanne ei kuitenkaan vaikuta yhteisten aterioiden määrään, vaikka se voikin vaikuttaa ruuan laatuun. Yhteinen ruokailu voi olla perheen voimavara, joka yhdistää ja tukee hyvinvointia myös vaikeina aikoina, vaikka ruuasta joudutaan tinkimään.

6 ideaa ruoka-arkeen

Lue alta Ruokakasvatusyhdistys Ruukun ideat ruokavalintoihin ja lapsiperheen ruoka-arjen hallintaan.

1. Yhteinen iltapala

… tai aamupala, tai päivällinen. Aterialla, kellonajalla tai tarjolla olevalla ruualla ei ole niinkään väliä, vaan perheen yhteisellä hetkellä ja kuulumisten vaihdolla.

2. Papua lautasille

Palkokasvit tekevät äärimmäisen hyvää suoliston mikrobistolle, jolla taas on suora yhteys muuhun terveyteen. Säilyke- ja kuivapavut ovat edullista superruokaa, jota voi laittaa kiusauksiin, keittoihin ja kastikkeisiin. Jos pavut eivät ole perheellesi tuttuja, voi papuja lisätä pieniä määriä tuttuihin ruokiin tai tarjota maistiaisena pikkukulhosta. Uudet maut voivat vaatia monia tutustumiskertoja, mutta usein vaivasta myös palkitaan.

3. Odotteluporkkana

”Ruoka ei ole vielä valmis ja lapsilla on kauhea nälkä, apua!” Kuori ja tarjoa lapsille odotteluporkkanat. Kasvis tulee syötyä huomaamatta ja maistuu usein alkupalana paremmin.

4. Mikä salaatti? Muutakin on!

Moni kokee paineita salaatin tarjoamisesta, vaikka salaatinlehdet eivät edes ole erityisen ravintoainepitoista ja usein pilaantuvat nopeasti. Lautasmallin mukaisen annoksen kasvis voi hyvin olla keiton joukkoon sekoitetut juurekset, kylkeen lohkottu omena tai pakasteesta sulatetut herneet. Pakastetuissa kasviksissa ravintoaineet voivat säilyä jopa paremmin kuin tuoreissa.

5. Bongaa Sydänmerkki

Punainen Sydänmerkki löytyy nykyään monista elintarvikkeista. Sen avulla löytää yhdellä vilkaisulla esimerkiksi pehmeää rasvaa sisältävän margariinin, tai leivän, jossa on enemmän kuitua ja vähemmän suolaa. Jogurtissa ja myslissä merkki kertoo muun muassa pienemmästä sokerimäärästä.

6. Ruokailo ja kehorauha – parasta, mitä voit lapsellesi tarjota

Kotona annettu malli joustavasta suhteesta omaan kehoon ja syömiseen antaa hyvän pohjan lapsen kehittyvälle ruoka- ja kehosuhteelle. Vanhemman kannattaa puhua omasta kehostaan ja erilaisista ruuista myönteisesti sekä välttää laihdutuspuhetta ja ruokien jaottelua hyviin ja huonoihin. Syöminen, liikkuminen ja itsestä huolehtiminen ovat iloa tuottavia tekoja – eivät asioita, joilla rankaistaan tai syyllistetään.

Lisää vinkkejä lapsiperheiden ruokailuun ja reseptejä edullisiin aterioihin ruokakasvatus.fi-sivustolta: https://ruokakasvatus.fi/syodaan-eka-yhdessa/

Henriikka Jussila

ruokakasvatuksen asiantuntija (FM), Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry

Yhteistyössä:

Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo
Prisma
Muutos logo
All stars logo
Posti logo
Tallink Silja logo
Lidl logo