Vapaaehtoisena Hopessa

Matkani Hopen vapaaehtoisena alkoi keväällä 2018, kun viimein rohkaistuin ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Minut otettiin lämpimästi vastaan ja siitä asti olen saanut olla mukana auttamassa lapsiperheitä. Olin jo ennen Hopen vapaaehtoisuutta lahjoittanut satunnaisesti rahaa eri hyväntekeväisyysjärjestöille ja osallistunut jouluna joululahjakeräyksiin, mutta kaipasin konkreettisempaa tekemistä ja mahdollisuutta auttaa ja nähdä, kuinka apu tavoittaa sitä tarvitsevan. Siihen kaipuuseen Hopen vapaaehtoisuus on vastannut.

Olen saanut matkani varrella työskennellä lahjoitusten parissa, pakata perheille apukasseja, perehdyttää uusia vapaaehtoisia, valokuvata toimintaamme, vastaanottaa avunpyyntöjä ja vastata Hope Lappeenrannan someviestinnästä. Alusta lähtien on ollut mahdollista tehdä sitä, minkä koen itselleni luontevaksi ja missä minulla on eniten annettavaa. Juuri sellainen hyvätekeväisyysjärjestö Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry on: jokaisen vapaaehtoisen omalla persoonallaan ja panoksellaan auttamista, päämääränä lasten ja nuorten hyvinvointi.

Vapaaehtoiset tekevät Hopella yhteiskunnallisesti tärkeää työtä ja oman ajan ja osaamisen lahjoittamista pidetään arvokkaana ja sitä kunnioitetaan.

Hopen vapaaehtoisena toimiminen on avannut silmiä siitä, miten eriarvoisessa asemassa lapset Suomessa ovat. Lasten hyvinvointi ja auttamisesta tuleva aito ilo ovat parasta vapaaehtoistyössä. Hopen vapaaehtoisena olen ylpeä siitä, miten paljon hyvää saadaan aikaiseksi vapaaehtoisten ja lahjoittajien yhteistyöllä. Lahjoittajien luottamus on tärkeintä ja siinä Hope on onnistunut.

Nyt, lähes kolme vuotta aktiivisena vapaaehtoisena olleena olen saanut nähdä niin perheiden hädän, mutta myös ihmisten auttamishalun. On myös ollut koskettavaa kulkea yhdessä matkaa lasten elämän taipaleella.

Vapaaehtoistyössä voi kokea tekevänsä jotain oikeasti merkityksellistä ja tärkeää. Kaupanpäällisenä siitä tulee aivan mielettömän hyvä mieli! Mikäli olet epäröinyt tai arkaillut vapaaehtoistoimintaan lähtemistä, suosittelen lämpimästi tutustumaan toimintaamme ja ilmoittautumaan mukaan.

Jos sydämessäsi palaa auttamisen liekki, olet oikea ihminen vapaaehtoiseksi.

Yhdessä & yhteisesti,
Hanna-Kaisa Salmi
Hope Lappeenrannan vapaaehtoinen


Tule mukaan joukkoon, jolla on merkitystä!

Tänä ystävänpäivänä Hope etsii riveihinsä lisää vapaaehtoisia auttamaan vähävaraisia perheitä. Avuntarve on nyt suurempi kuin koskaan. Poikkeusvuosi kiristi taloudellista tilannetta monessa perheessä entisestään.

Vapaaehtoisena pääset mukaan tarjoamaan vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille kaivattua apua.  Tutustu vapaaehtoistyöhömme verkkosivuillamme ja ota paikkasi Hopen vapaaehtoisena: https://hopeyhdistys.fi/tervetuloa-vapaaehtoiseksi-hopeen/