Hope – mahdollisuuksien tasa-arvoistaja jo 10 vuotta

Lukiessani jouluna 2008 lapsiperheiden ahdingosta, en millään kestänyt pienen tytön äitinä ajatusta, että jossain lähellä on lapsi, jonka hätää ei kukaan aikuinen huomaa. Tommy Tabermannin sanoin:

 

”Ihmeitä ei pidä odotella. Ihmeitä pitää tehdä.”

 

En halunnut jäädä vain toteamaan ja murehtimaan asiaa. Enkä ollut onneksi ainoa, joka näin ajatteli. Pienen joukon kanssa lähdimmekin rakentamaan toimintaa lapsiperheiden hyväksi, tavoitteenamme mahdollistaa niitä ihmeitä –  yksi lapsi kerrallaan.

 

Kuinka Hopen toiminta sitten rakentui?

Minkä tahansa uuden toiminnan rakentaminen voi olla haastavaa – ja näin se oli myös Hopella. Päättäväisesti lähdimme kuitenkin toteuttamaan asioita ja yhdistys rekisteröitiin huhtikuussa vuonna 2009. Alkumetreillä keräsimme pääkaupunkiseudulla mm. satoja kumisaappaita lahjoitettavaksi lastenkotien lapsille, viikkasimme vaatteita olohuoneissa ja kuskasimme autoillamme lahjoituksia eteenpäin perheisiin. Saattoipa väärään kuormaan joskus sujahtaa eläinten hyväntekeväisyyteen tarkoitetut nuhjaantuneet pyyhkeetkin…

Työtä kerääntyi pian valtavasti. Toisinaan murehdimme byrokratian hitautta ja varojen puutetta, olisimme tietysti halunneet tehdä enemmän; oli selvää, että avuntarvitsijoiden määrä vain kasvoi. Täysin tyhjästä rakennetun toiminnan kanssa oli paljon myös opittavaa, mutta kykenimme toimimaan ketterästi kevyellä organisaatiolla ja toteuttamaan matalankynnyksen avustustoimintaa ihmiseltä ihmiselle. Vaikka sana toiminnastamme kiirikin vauhdilla eteenpäin, ei esimerkiksi sosiaalinen media vielä tuossa vaiheessa ollut niin vahvasti apuna tietoisuuden levittämisessä.

Toteutimmekin erilaisia hankkeita tätä jouduttamaan, kuten:

• hyväntekeväisyystapahtuma Ravintola Kaarle XII:ssa (esiintymässä mm. Pete Parkkonen / 2010)
• hyväntekeväisyyskalenterit (yhteistyössä kuvaaja Nana Simelius ja Pauliina Vesterinen, malleina mm. Karita Tykkä, Lasse Virén, Teemu Selänne, Kiira Korpi / kalenterit 2011 ja 2012)

Avustettavia perheitä ja lapsia Hope tavoitti mm. lastenkotien, muiden järjestöjen, sosiaalitoimen ja pikkuhiljaa suorien pyyntöjenkin kautta.

 

 

Riittäisivätkö voimavaramme?

Ehkä Hopen alkuvaiheen pysäyttävin, ja toisaalta myös voimaannuttavin hetki, tapahtui vuonna 2010. Pienrekka oli kiertänyt ympäri pääkaupunkiseutua keräten lahjoituksia useammalta keräyspisteeltä, ns. rekkarallina. Yömyöhään, 3:n naisen voimin, seisoimme tuon saadun lahjoitusvuoren edessä työhanskat kädessä… kieltämättä väsyneinä. Pohdimme, noinkohan voimavaramme riittäisivätkään niin laajaan toimintaan; apua tarvitsevia oli yhä enemmän ja lahjoitusmäärät vain kasvoivat. Ehkä kuorma oli vain kasvanut liian suureksi ja mehän olimme kuitenkin ”vain” tavallisia pienten lasten äitejä…

Mutta – työhanskat eivät pudonneet.

Siitä hetkestä Hopen joukko vahvistui naisilla, miehillä, nuorilla, eläkeläisillä, äideillä ja isillä, jotka halusivat lähteä mukaan yhteiseen työhön. Hopen toiminta vakuutti matalalla kynnyksellään ja aidolla tekemisellään. Hope kunnioitti niitä raameja, joita yhdistystoiminnalle oli asetettu ja luotimme siihen, että voimamme ja resurssimme kasvavat kyllä.

 

Toiminnan kasvu

Ensimmäinen yhdistyksen toimisto ja varasto asettui Herttoniemeen Helsinkiin hopelaisten jatkaessa nöyrää ja päättäväistä työtään. Tietoisuus toiminnastamme levisi ja yhteistyö tiivistyi yritysten, kaupunkien ja mm. sosiaalitoimen kanssa. Alusta alkaen oli selvää laajentaa toimintaa ympäri Suomen. Ensimmäiset paikallistoiminnat käynnistyivätkin Jyväskylän ja Turun alueella. Uusia vapaaehtoisia liittyi mukaan, joku oli matkassamme pienen hetken, osa taas on vielä tänä päivänäkin mukana toiminnassamme. Yhdistyksen nopeasta kasvusta kertonee myös se, että muutamassa vuodessa toimintaa oli jo 10:llä eri paikkakunnalla.

Lapset pääsivät Hopen kautta myös mm. konsertteihin, huvipuistoihin, skeittikursseille, tanssin pariin. Tietoisuus tavallisten ihmisten mahdollisuudesta auttaa vähävaraisia perheitä kasvoi. Sosiaalisen median kasvu avasi myös vastaavanlaisille toimijoille mahdollisuuksia tätä valtaisaa työkuormaa jakamaan.

 

Työtä yhteisellä tavoitteella

Hopen nykyinen toiminnanjohtaja Eveliina Hostila aloitti paikallistoiminnan ensin Hämeenlinnassa, ja hän tarttui Hopen toiminnanjohtajan tehtäviin vuonna 2011. Hän on siitä alkaen sydämellisin ja varmoin ottein johdattanut Hopen toimintaa eteenpäin.

Itselleni henkilökohtaisesti on ollut tärkeää alusta alkaen, että työtä Hopessa tehdään yhdessä ja yhteisellä tavoitteella.” Yhdessä & Yhteisesti ” sanat muistuttavatkin yhä tänä päivänä Hopen toiminnan sydämestä: yhdessä tehden – yhteisellä missiolla. Jokaisella meistä on myös elämässään hetkiä, jolloin omat voimavarat voivat olla vähissä, mutta kun teemme asioita yhdessä, toisiamme kannatellen, toimintakin voi jatkua – tilanteista riippumatta.

 

10 toimintavuotta

Aihe, jonka parissa Hope tekee työtä, ei tietenkään ole millään tavoin juhlittava, vaikka meillä onkin nyt 10 toimintavuotta takana. Meidän hartain toiveemme kuitenkin on, että jonain päivänä Hopea ei enää tarvita.

Toimintamme kivijalat seisovat näiden toimintavuosien jälkeen edelleen tukevasti: tuemme perheitä paitsi tavaralahjoituksin, myös mahdollistamalla lapsille ja nuorille harrastuksia sekä elämyksiä läpi vuoden. Se ajatus, että on olemassa lapsia, joiden hätää ei kukaan huomaa, nostaa edelleen kyyneleet silmiin ja muistuttaa siitä, miksi tätä työtä tehdään.

Hopea ei olisi tietenkään ilman heitä, jotka antavat aikaansa ja sydäntään auttamistyölle. Tänä päivänä Hopen yli 600 vapaaehtoista tekeekin ympäri Suomen hartiavoimin töitä auttaakseen oman paikkakuntansa perheitä. Täydestä sydämestään mukana olevien vapaaehtoisten ansiosta voimme suunnata lähes kaiken meille kohdistetun tuen suoraan apua tarvitsevien tukemiseen.

Vuonna 2018 Hopen tuen piirissä on ollut 8311 perhettä  ja
apua saaneiden lasten määrä kohosi 19 894:n – kasvua on ollut jopa 30% vuodesta 2017.

 

Lapsi aina kaiken keskiössä

Se arjessa ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa syntyvä ymmärrys, ettei elämäntilanteemme ja lompakkomme paksuus määritä arvoamme, on se tasa-arvo, jota me vaalimme toiminnassamme. Lapsi tulisi aina asettaa kaiken keskiöön, eikä empatiakuilulle saisi antaa mahdollisuutta kasvaa; lapsiperheiden tilanteet kun on niin monitahoisia. Se perheiden kohtaama köyhyys kaventaa lapsen mahdollisuuksia tässä hetkessä, ja pahimmillaan myös pitkällä tulevaisuudessa, altistaen samalla syrjäytymiselle ja eriarvoisuudelle. Me muutamme puheen todeksi ja tuomme tasa-arvoa Suomeen sinnikkäästi – ja aina alkuperäistä tavoitettamme palvellen: jotta lapsilla olisi tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen.

On ollut luonnollisesti hienoa saada olla mukana toiminnassa kaikki nämä vuodet ja nähdä, kuinka valtavan hienoa työtä ihmiset ovat valmiita tekemään lasten hyväksi. Lahjoittaapa Hopelle vaatteita, levittää tietoisuutta somessa, tekee vapaaehtoisena töitä meillä, on kumppaninamme erilaisissa hankkeissa tai on ollut vaikkapa vain pienen hetken toiminnassamme jollakin tavoin mukana – on jokaisella hetkellä ollut valtavan suuri merkitys siinä, millaisia ihmeitä lapsille on kauttamme tehty. Ja myös siinä, millainen yhdistys Hope ylipäätään tänä päivänä on.

Me olemme valmiit laittamaan kädet saveen myös seuraavien vuosien ajan, jotta jokainen lapsi Suomessa saisi tasa-arvoisemmat mahdollisuudet ja eväät elämänsä rakentamiseen.

Haluan vielä lopuksi omasta, toiminnanjohtamme Eveliinan ja koko yhdistyksen hallituksen puolesta lausua kiitoksen jokaiselle Hopen matkaan vaikuttaneelle – te kaikki olette juuri niitä ihmeidentekijöitä, kiitos!

 

”Ei millään muulla ole lopultakaan mitään merkitystä – ei millään – ei yhtään mitään – kuin sillä, että lapsia rakastetaan.”

(Tuntematon nuori. Suomalaisen lapsuuden haavat 1997)

 

Hyvää Ystävänpäivää toivottaen,

– Tiina
Hope yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja

 

Ps. Haluaisitko mukaan toimintaamme? Yhteystiedot löydät sivun alareunassa klikkaamalla alueesi omaa paikallistoimijaa!