Kirjoitan tätä blogia sateisena syysiltana salibandyhallin katsomossa, jossa odotan oman 16-vuotiaani pelin alkamista. Havahdun samalla miettimään sitä, miltä minusta tuntuisi, jos jonain päivänä joutuisin kertomaan nuorelleni, että perheemme rahat ovat loppu, eikä harrastusta ole mahdollista jatkaa. Repisin hänet pois siitä toiminnasta, jonka ympärille identiteetti ja ystäväpiiri ovat rakentuneet.
Valitettavasti tällainen tilanne on ollut ja on edelleen edessä monella perheellä, etenkin nyt arjen kallistuessa kiivaasti.
Hintojen nousu on syössyt yli 30 000 lasta lisää lapsiperheköyhyyteen, noin 120 000:n aiemmin samassa tilanteessa olleen joukkoon. Kurjimmin hintojen nousu on kurittanut yhden huoltajan lapsiperheitä. Näistä kotitalouksista jo 22 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella.
Yksinhuoltajien haasteet näkyvät myös Hopen arjessa; asiakkaistamme yli puolet on yksinhuoltajaperheitä. Taloudellisten haasteiden ohella lasten kuljettaminen harrastuksiin työssäkäynnin ohella voi olla ajankäytöllisesti mahdotonta. Eivätkä haasteet rajoitu todellakaan vain harrastuksiin. Monessa perheessä ei ole varaa riittävään, terveelliseen ruokaan, lääkkeisiin ja Suomen sään vaatimaan vaatetukseen. Sellaisiin arjen perustarpeisiin, joiden puuttumista ei voi väheksyä meistä jyrkimminkään ajatteleva.
Me Hopessa autamme taloudellisessa ahdingossa eläviä lapsia, nuoria ja lapsiperheitä konkreettisella, vapaaehtoisvoimin tehtävällä avustustyöllä. Tämän kansalaisauttamisen arvo on arkea helpottavissa avustuksissa, kohtaamisissa ja paikallisen yhteisöllisyyden luomisessa. Sen arvo on myös tässä ajassa kovin tärkeän tulevaisuustoiveikkuuden vahvistamisessa.
Avustustyön ohessa olemme koonneet ja lähettäneet sekä kunta- että hyvinvointialuepäättäjille vinkkejä siitä, miten vähävaraiset perheet kannattaisi huomioida päätöksenteossa. Erityisesti yksinhuoltaja- ja eroperheiden tilanteeseen on juuri nyt syytä kiinnittää huomiota välittömästi ja pitkäjänteisesti, sillä yksin pärjääminen ja taloudellinen ahdinko on kestämätön yhdistelmä!
Pelin alkua odottaessani ja nuorten reipasta lämmittelyä seuratessani toivon, ettei kenenkään tarvitsisi olla siinä tilanteessa, jossa lapsen ja nuoren arjesta viedään rahanpuutteen vuoksi pois eniten iloa tuottava tekeminen. Tai tilanteessa, jossa jääkaapin sisältö ei vastaa kasvavan lapsen tarpeita ja talvi pääsee yllättämään, koska ei ole ollut varaa ostaa lapselle tarpeeksi lämmintä takkia.
Toivon myös, että jokainen perheitä koskevia päätöksiä tekevä lisäisi ymmärrystään päätösten vaikutuksista ja asettuisi perheen asemaan miettien, miltä minusta tällaisissa tilanteissa tuntuisi. Empatialla tavoittaa sellaista viisautta, jota tilastot ja luvut eivät koskaan kerro.
Ja entäpä jos tahtoa, tekoja ja hyviä päätöksiä olisi niin paljon, että toivon kipinä syttyisi jälleen useiden lasten silmiin. Miltä se tuntuisi?
Haluatko mahdollistaa lasten harrastuksia? Hope tukee vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastuksia harrastustuella. Lahjoita nyt.
Lue lisää:
Harrastaminen on sekä kallista että arvokasta
