Huomaako kukaan tänäänkään, kun minun on aina mentävä kotiin silloin, kun muut jatkavat yhdessä?
Hidastettava kulkua, jättäydyttävä pois. Käärittävä oma unelma taskuun odottamaan. Ainaista huomista.
Eilenkö lakkasin unelmoimasta? Väsyin ainaisen huomisen odottamiseen. Käänsin taskut nurinpäin ja pudotin unelman maahan. Murskasin kuplan painavan askeleen alle, pieniksi palasiksi. Tuijotan tennarin kärkiä tänäänkin, ihmetellen unelmieni sirpaleita.
Unelma on oma yksityinen kupla, jonka voi tehdä todeksi rohkeus. Rohkeus sanoa se lapsen lailla ääneen ja tulla tasavertaiseksi toiveensa kanssa. Omassa unelmakuplassa voi olla ihan yksin tai yhdessä toisen kanssa. Se voi olla pieni tai suuri. Arkinen tai maailmoja syleilevä. Se voi olla unelma parhaasta ystävästä tai että kouluun ei pelottaisi mennä. Että tänään olisi pelissä mukana eikä vain kentän laidalla. Ettei hiekka narskuisi hampaissa vaan nappiksen alla. Kyynel olisikin otsalta putoava hikipisara. Tänään.
Tärkeintä on uskaltaa unelmoida ja uskaltaa toivoa, että joku puhaltaa tuulta sen kuplan alle. Auttaa kuplaa nousemaan ja lähtemään lentoon. Pitää sitä ilmassa silloinkin, kun ei itse jaksa. Tärkeintä olisi, että se saisi leijailla kevyenä ja sopivan hetken tullen tulla kuulluksi ja nähdyksi, tulla todeksi. Sellaisena kuin sinä sen meille haluat kertoa.
Kenenkään unelmien kuplan ei tulisi antaa pudota maahan vailla mahdollisuutta. Sen ei saisi antaa särkyä asvalttiin, vaan meidän tulisi yhdessä sitä kannatella. Me kyllä näemme, jos katsomme ja me kuulemme, jos kuuntelemme.
Annetaan yhdessä ilmassa leijuville kuplille mahdollisuus ja tehdään nuorten unelmista totta.
https://hopeyhdistys.fi/toivonpaiva/