Miksi kaikki eivät vain voi harrastaa lompakon mukaan?

”On halpoja ja kalliita harrastuksia, on paremmin ja huonommin toimeentulevia perheitä. Eikö olisi yksinkertaisinta, jos harrastukset valitaisiin sen mukaan, mihin on varaa? Yksinkertaista se olisi. Ja tylyä”, pohtii Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Petri Paju.

Harrastaminen on ryhmään kuulumista

Harrastamisen idea perustuu itsensä kehittämiselle omista lähtökohdista, muistakin kuin taloudellisista. Valintoihin vaikuttavat myös kaverit ja laaja valikoima viihdeteollisuuden pelureita. Harrastusta ei voi valita oman lompakon mukaan tyhjiössä, koska lapset eivät toimi tyhjiössä. Eivätkä lapset, yksin tai ryhmässä, katso maailmaa budjettiraamin läpi. Siksi harrastus voi olla omassa lähipiirissä mitä tavallisinta ja normaaleinta lapsuutta – ja samalla kallis.

Yhdeksällä lapsella kymmenestä on jokin harrastus. Lapsilla on usein myös kavereita. On hyvin todennäköistä, että nämä kaverit harrastavat jotain. Harrastaminen on myös ryhmään kuulumista ja harrastamatta jättäminen siitä pois jäämistä.

”Ei sitä rahan takia tahtoisi kieltää”, kuten eräs jututtamani äiti asian ilmaisi.

Harrastus on kuin turvavyö

Kun vanhemmat katsovat lapsiaan ja harrastuksia, he katsovat myös vaihtoehtoihin. Oli se aiheellista tai ei, harrastus nähdään ohjattuna, turvattuna ja kehittävänä toimintana. Sen vaihtoehto ajatuksissa on ostarilla notkuminen tai jengissä kulkeminen.

Mitä lähemmäs murrosikää tullaan, sitä tärkeämpänä tämä harrastuksen tuoma “turva” nähdään. Asian totesi Tommi Hoikkala jo edellisen sukupolven kohdalla, mutta ei ajattelumalli ole kadonnut. Jos lapsi näyttää pysyvän jossain harrastuksessa yli murrosiän, se saa maksaa vaikka vähän enemmän kuin olisi varaa.

Pelko huonoille teille joutumisesta voi olla aivan turha, ja enimmäkseen onkin. Nykyisin ostarilla pyörimisen rinnalle huonoksi vaihtoehdoksi on asettunut tietokonepelaaminen. Sekin murhe voi olla turha, tai sitten ei. Harrastus on silti monelle kuin turvavyö kuoppaisella osuudella matkalla aikuisuuteen.

Identiteetti ja haaveet eivät seuraa budjettia – siksi tuki on tärkeää

Sitten on vielä se mahdollisuus, että lapsi on todella motivoinut ja innostunut jostain, ehkä hirveän hyväkin siinä. Lapsi voi olla niin innostunut, että näkee itsensä pianistina, vasempana laitahyökkääjänä tai elokuvaohjaajana. Harrastuksesta irtoaminen ei ole silloin vain kalenterin järjestelyasia, se ottaa pois jotain olennaista lapsen tavasta hahmottaa itsensä.

Harrastusten hinnat kohoavat nopeasti lapsen kasvaessa. Se, mikä oli kukkarolle sopivaa aloittaessa, voi olla jotain muuta myöhemmin. On liikaa vaadittu, että lapset osaisivat innostua ja kehittyä budjettirajoitteiden mukaan.

Elämä ilman harrastusta ei ole pilalla, eivätkä edulliset harrastukset ole huonoja. Silti jotkut tarvitsevat taloudellista tukea lasten harrastamiseen, monet useasta paikasta pieninä erinä. On hyviä syitä pysyä mukana ja aloittaa harrastuksia silloinkin, kun ne aiheuttavat taloudellista päänvaivaa. Ja on yhtä hyviä syitä tukea perheitä tässä.

Järjestöt tukevat harrastuksissa lähinnä siksi, että muut eivät tue. Ja siksi, että aina ei ole mahdollista valita harrastusta kukkaron mukaan.